Rantaviiva siirtyy vesialueilla yleensä maankohoamisen johdosta. Tällöin veden ja rantatontin väliin muodostuu vesijättömaata. Vesijättö kuuluu pääsääntöisesti osakaskunnalle, koska se on vanhaa vesialuetta.

Rantatontin omistajalla on oikeus lunastaa rannan kohdalla vesijättö, jolloin sitä voidaan hyödyntää kuin muutakin rantatontin maata. Vesialueen omistaja voi myös velvoittaa rantatontin omistajan lunastamaan vesijättömaan. Tällainen tilanne voi syntyä esim. silloin, kun rantatontin omistaja on luvatta ottanut vesijättömaan käyttöönsä.

Vesijättömaan lunastus käynnistetään jättämällä hakemus Maanmittauslaitokselle.
Maanmittauslaitos, joka on vastuussa vesijättömaiden mittauksesta ja lohkomisesta, käyttää osakaskunnista jakokunta-nimitystä.

Vesijättömaan lunastus vie yleensä 6-7 kuukautta. Lunastuksen hintaan vaikuttaa Maanmittauslaitoksen lunastukseen käyttämä työaika. Esimerkiksi mökkitontin kohdalla vesijätön lunastus maksaa toimitusmaksuna keskimäärin noin 2000–3000 €.

Lunastajan pitää myös maksaa korvaus osakaskunnalle eli jakokunnalle. Tämän korvauksen suuruus riippuu lunastettavan vesijätön pinta-alasta, sen laadusta ja sillä olevasta puustosta sekä siitä onko tontti kaavoitetulla alueella vai haja-asutusalueella. Nämä korvaukset ovat Pellosniemen kalastuskunnan alueella tyypillisesti olleet noin 1000–5000 €.

Vesijätön lunastusta varten pidetään toimitus, jossa osapuolet sopivat lunastettavasta pinta-alasta ja hinnasta sekä maksujärjestelyistä. Jos osapuolet eivät pääse asiassa vapaaehtoisesti sopimukseen, niin toimitusinsinöörillä on oikeus päättää asioista. Pellosniemen alueella on tähän mennessä aina päästy vapaehtoisesti sopimukseen asioista.

Kalastuskunnan karttaan voit tutustua täällä. Tarkemman kiinteistöjaon löydät Karttapaikasta.